4/23/2012

Kevät on täällä!
Viikonloppu hurahti ansiotyön merkeissä mutta tutuissa ympyröissä pohjoisemmassa osassa Suomea. Kotiin tullessa teki mieli tuulettaa, sillä yhden yön ja kahden päivän poissaolon aikana oli tapahtunut suorastaan uskomatonta hävikkiä lumimäärän suhteen! Vielä torstaina pihalla laskettiin liukurilla mutta enää ei tottamaar ole missä laskea. Kesä, tuu vaan ihan rohkeesti!

Tänään mittari paukkui mukavissa lukemissa plussan puolella ja aurinko armas sen kuin sädehti. Energia on jotakuinkin palannut jäseniin eikä olo ole muutenkaan hullumpi, kiitos tuon keltaisen toverin, joka niin auliisti jakaa säteitään meille maan matosille. 

Väsähtänyt kotomaamo tarvitsee erityisen paljon kaltaistensa seuraa, hattaraa ja huvituksia. Niinpä tämä martta on kovasti suunnitellut toisten silmäpussiemäntien kanssa tapahtuvaa matkaa huvipuistoon, jossa juostaan ranne ojossa laitteelta toiselle, välillä nuolaistaan hattaraa ja pyyhitään enin tahma suupielistä, ja taas mennään. Jokainen masentuneehko kotiäiti tarvitsee erityisen paljon vain itselle pyhitettyä aikaa huvipuistossa, jossa saa vapain mielin kiljua kurkut kuiviksi. Tuota retkeä odotellessa mielessä siintää ensi viikonlopun Jaffa-juhlat. Kyllä elämä on oikeastaan pelkkää juhlaa, kun oikein asiaa ajattelee.

Nautitaan keväästä!

8 kommenttia:

Lilla kirjoitti...

Mä oon niin karkeloissa mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Kuulen niin korvissani sen kikerryksen ja kujerruksen mikä on kuulunu noita tramppakuvia ottaessa :-D

Sussu kirjoitti...

Eikä, ei voi olla nuin kesä siellä jo!(: Täällä on vielä täys talvi tuohon verrattuna. Ihanan iloisia kuvia lapsukaisista.

anrinko kirjoitti...

Ihania kuvia!
Meilläkin on trampalla hypitty ja hihkuttu onnesta, kun lumet sulaneet.Sain myös kaivettua meidän parimetrisen puska-aidan lumesta. Mösähti katolta niin paljon lunta, että jäi parka niiden alle ja jäätyivät maan tasoon kiinni. Nyt saatiin ne ylös. Ai ai! Ei pääse koira enää kävelemään tontilta pihalle.
Nauttikaa!

maria kirjoitti...

Kylläpä on tyllerö veljensä näköinen! Ihania villatamineita.
Ei tällä kertaa muuta. :)

Rillirousku kirjoitti...

Lilla: Nii ookki!

Juli: Sitä juuri! :D

Sussu: Kyllä se kesä vielä tulee, tänään tosin sataa. :)

Anrinko: Ikuisuuskysmys Onko huomenna jo kesä? alkaa pikkuhiljaa olla kesytetty. :) Nautitaan, nauttikaa tekin!

Kikka kirjoitti...

Ihana kun jaksat pukea lapset uloskin niiin kivasti. ite oon niin mukavuuden(??)haluinen että vedän rumat haalarit ja kurahousut ja kumpparit ja rukkaset meidän ukkeleille. täällä maalla on niin mutaista!

Rillirousku kirjoitti...

Kikka: Täällä on kans pitkä talvi ja märkä kevät menty varsin vankasti haalarivarustuksessa, joten nyt saa pikkuhiljaa pistää jo jotain somempaakin päälle. :)